Jyväskylän seurakunnan tulevaisuutta ja taloutta pohtiessa on muistettava, mikä on seurakunnan tärkein tehtävä. Mielestäni se on seurakunnan harjoittama kohtaava työ, joka tarkoittaa läsnäoloa, kohtaamista ja kuuntelemista, rinnalla kulkemista sekä sitä, että jokainen ihminen tulee nähdyksi ja kuulluksi.
Lasten ja nuorten, perheiden, ikäihmisten sekä vaikeassa elämäntilanteessa olevien kohtaaminen on työtä, jonka merkitystä emme voi mitata euroilla.
Tässä ajassa, jota elämme kaipaavat monet ihmiset yhteisöllisyyttä, tukea ja turvallisia ihmisiä rinnalleen, ja juuri siksi kohtaava työ on seurakunnan sydän.
Kohtaava työ ei tapahdu itsestään, vaan siihen tarvitaan ammattitaitoisia ja sitoutuneita työntekijöitä. Niinpä, jos haluamme turvata tämän seurakunnan perustehtävän tulevaisuudessa, tulee meidän turvata riittävät henkilöstöresurssit sekä taata työntekijöille mahdollisuus tehdä laadusta kohtaavaa työtä.
Työntekijöiden jaksamisesta ja työhyvinvoinnista huolehtiminen on myös seurakunnan toiminnan tulevaisuudesta huolehtimista.
Talouden realiteetit on kuitenkin jokaisen tunnistettava ja siksi seurakunnan on uskallettava tarkastella rakenteitaan ja etsiä säästöjä sieltä, missä ne aiheuttavat mahdollisimman vähän haittaa perustehtävien, kuten kohtaavan työn toteutumiselle.
Siksi tarvittaessa kiinteistöjä ja niiden tarvetta tulee tarkastella kriittisesti. Esimerkiksi tyhjillään tai vähällä käytöllä olevista kiinteistöistä ja tiloista luopumalla voimme vapauttaa varoja sinne, missä niillä on suurin merkitys eli ihmisten kohtaamiseen ja auttamiseen.
Samalla vapautuu varoja kehittää ja panostaa seurakunnan toimintaan siellä, missä sitä eniten tarvitaan.
Jos on valittava henkilöstön ja kiinteistöjen väliltä, valitaan henkilöstö ja turvataan seurakunnan harjoittama kohtaavan työn tulevaisuus.
Huolehditaan lisäksi henkilökunnasta ja vapaaehtoisista, sillä ihmiset, jotka tekevät työtä toisten ihmisten ja koko yhteiskunnan hyväksi, ovat seurakunnan tärkein pääoma.
Kirjoittaja on pääluottamusmies (PAM) ja jyväskyläläinen seurakuntavaaliehdokas (Sosialidemokraatit ja sitoutumattomat).