Pekka Mervola Huomioita Mihin unohtui sääntöpohjainen maailmanjärjestys?

Urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin CAS kertoi viime viikon lopulla, että Kansainvälisen jääkiekkoliiton perustelut Venäjän sulkemiselle jääkiekkokisoista eivät ole kestäviä. CASin päätös mahdollistaa nyt Venäjän osallistumisen jääkiekon MM-kisoihin.

Maanantai-iltana Suomen jääkiekkoliitto ilmoitti, että Suomi ei pelaa Venäjää vastaan MM-kisoissa. Suomen ilmoitusta seurasivat seuraavana päivänä Norja, Tanska ja Ruotsi. Samalla linjalla on esimerkiksi Latvia. Tsekki on myös venäläisiä vastaan.

Venäjä valtasi Ukrainalta Krimin ja itäisiä maa-alueita vuonna 2014 ja aloitti täyden rintaman sodan vuonna 2022. Venäjän boikotointi on tarpeellista ja luonnollista. Ukrainan sotaponnistelujen auttaminen taloudellisesti ja sotavarustein on myös tärkeää.

Vapaat demokraattiset länsimaat puolustavat Ukrainan tukemisella demokratiaa, kansainvälistä oikeutta, vapaata markkinataloutta ja liberaaleja arvoja. Ydinasia on kansankuntien itsemääräämisoikeuden ja kansainvälisten sopimusten kunnioittaminen. Niitä Venäjä on rikkonut hyökkäyksellään. Länsimaat puolustavat siis hyvää tukemalla Ukrainaa. Ja puolustavat sopimuspohjaisuutta ja vastustavat väkivallalla toimimista.

Mihin nyt unohtui kansainvälisen sääntöpohjainen maailmanjärjestys?

Suomessa urheiluministeri hurrasi, kun jääkiekkoliitto kertoi, ettei Suomi pelaa Venäjää vastaan. Myös suuri osa kansalaisista hurrasi. Helsingin Sanomat hehkutti pääkirjoituksessaan tänään tiistaina: "Leijonat tekivät oikean päätöksen".

Moraalisesti päätös on oikea mutta kun puolustamme Ukrainassa kansainvälistä sopimuspohjaista järjestelmää, niin epäloogisuus on ilmeinen.

Voi tietenkin sanoa, että CAS teki väärän päätöksen ja sen tuomarit ovat epäpäteviä ja korruptoituneita. Se kuulostaa kuitenkin Donald Trumpilta.

CAS on osa urheilun kansainvälisesti tunnustettua oikeuskoneistoa. Kun se tekee osan maista mielestä väärän päätöksen, pitääkö sitä vastaan protestoida ja kieltäytyä noudattamasta päätöstä. Kysymys on todella vaikea.

Voi myös miettiä, miksi Suomi on viime vuosina halunnut nousta lännen etuvartioksi. Ensin puhuttiin Pohjolan linnoituksesta. Sitten presidentti on ollut hyvin näkyvä Ukraina-asioissa Euroopassa ja Valkoisessa talossa. Entinen pääministeri on puhunut kovia venäläisten lentokoneiden pudottamisesta. Helsingin Sanomat huomautti pääkirjoituksessaan, että Suomi ei enää arkaile sanoa Venäjää vastaan.

Onko Suomen viisasta olla innokas lännen etuvartio? Sitä kannattaa pohtia.

Ukrainan sota ei jatku ikuisesti. Jossakin vaiheessa tulee rauha, ja silloinkin on elettävä naapurin kanssa. Jos haluamme olla mieluummin Baltian maiden seurassa Venäjä-kriittisessä leirissä, sillä voi olla seurauksensa. Kun kauppa Venäjän ja länsimaiden kanssa aikanaan alkaa, etuvartio-Suomi ei todennäköisesti ole yhtä hyvissä asemissa kuin vaikkapa Saksa ja Ruotsi.

Suomen kannattaisi yrittää ylläpitää kohtuullisia suhteita Venäjään tai luoda niille tulevia edellytyksiä eikä aina olla ensimmäisenä eturivissä esiintymässä tuomarina.

Jääkiekkoliittokin olisi voinut odottaa ensin Ruotsin, Norja ja Tanskan kantoja ja sitten liittyä Venäjä-pelien boikottiin. Ero toimintatavassa olisi ollut pieni mutta merkittävä.

Natoon liittymisessä Suomen nopeus ja aktiivisuus oli aikanaan hyvää toimintaa. Mutta aina ei tarvitse olla ensimmäinen.

Tällä palstalla päätoimittaja Pekka Mervola tekee havaintoja lehtimiehen elämästä ja kohtaamistaan ihmisistä.