Oskari Rantala väittää (4.11) kirkon avioliittokäsityksen jo muuttuneen käytännössä. Nyt sekoitetaan kolme asiaa: avioliiton juridinen pätevyys, paikallinen käytäntö ja kirkon virallinen opetus.
Rantala pitää nykytilannetta järjettömänä, koska samaa sukupuolta olevia pareja vihitään, vaikka kirkon virallista avioliittokäsitystä ei ole muutettu. Tilanne on ristiriitainen, mutta se ei tarkoita, että kirkon päätöksenteko voitaisiin ohittaa tai paikallinen käytäntö olisi oikein.
Vihkiminen voi olla juridisesti pätevä, vaikka se ei vastaisi kirkon avioliittokäsitystä. Korkein hallinto-oikeus vahvisti vuonna 2020, että uskonnollinen yhdyskunta saa päättää vihkimisen ehdoista ja että tuomiokapituli saattoi varoittaa ohjeiden vastaisesti toiminutta pappia.
Näistä seuraamuksista ei ole kirkon päätöksellä luovuttu. Piispainkokous suositti kesäkuussa 2025, ettei vihkimisestä tai siunaamisesta aiheutuisi papille seuraamuksia. Kyse on pastoraalisesta ohjeesta, ei kirkolliskokouksen kirkon järjestystä muuttavasta päätöksestä.
Piispojen esitys antoi papille mahdollisuuden pidättäytyä vihkimisestä, ja lakivaliokunta laajensi suojan kanttoreihin. Kysyin kuitenkin, säilyykö kirkossa pitkällä aikavälillä mahdollisuus pitäytyä perinteisessä avioliittokäsityksessä. Tämä koskee myös suntioita ja muita työntekijöitä sekä heidän mahdollisuuksiaan tulla valituiksi kirkon tehtäviin.
Kirkkojärjestyksen muutos edellytti kolmen neljäsosan määräenemmistöä. Esitys sai 62 ääntä, sitä vastusti 40 edustajaa ja kuusi äänesti tyhjää. Hyväksymiseen olisi tarvittu 77 ääntä. Kyse ei ollut ulkopuolisesta jarrutuksesta, vaan siitä, ettei muutos saanut sääntöjen edellyttämää laajaa hyväksyntää.
Rantalan tarkennus Saksasta vahvistaa huomioni. EKD ei ole yksi luterilainen kirkko, vaan itsenäisten luterilaisten, reformoitujen ja unioitujen aluekirkkojen yhteenliittymä. Sen jäsenkirkoissa pareja joko vihitään tai siunataan. Nämä ovat eri ratkaisuja, joten käytännöt eivät ole yhtenäisiä.
Myöskään ELCA:n ratkaisu ei merkitse yhtenäistä avioliittokäsitystä tai vihkimiskäytäntöä. Papeilla ja seurakunnilla ei ole velvollisuutta vihkiä samaa sukupuolta olevia, vaan kirkossa on tunnustettu rinnakkain erilaisia vakaumukseen perustuvia näkemyksiä.
Erimielisyytemme koskee sitä, voidaanko virallinen opetus ohittaa paikallisen käytännön perusteella. Minusta ei voida. Oppia muutetaan yhteisessä päätöksenteossa, ei vakiinnuttamalla siitä poikkeava käytäntö ja julistamalla muutos jo tapahtuneeksi.
Meidän kirkon ei pidä ratkaista avioliittokäsitystään sen perusteella, mitä muut kirkot tekevät.
Ratkaisevaa on, mitä se pitää Raamatun ja tunnustuksensa perusteella oikeana. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tulee pitäytyä historiallisessa opetuksessaan avioliitosta miehen ja naisen välisenä liittona.
Kirjoittaja on jyväskyläläinen seurakuntavaaliehdokas (Seurakuntaväki).