Jyväskylän kaupunginvaltuustolla on tänä iltana budjetin evästyskeskustelu, jossa valtuutetut ottavat kantaa kaupunginjohtajan talousarvioesitykseen vuodelle 2027. Perinteisesti puheenvuoroja käytetään runsaasti ja ryhmät ilmaisevat myös yhteiset linjansa jatkovalmistelua varten.
Tänä syksynä yksi odotettava teema on jälleen lukiotuki, jonka kaupunginjohtaja Timo Koivisto poisti omasta talousarvioesityksestään. Sivistyslautakunnan esitys oli, että Gradialle maksetaan 500 000 euroa lukiotukea ensi vuonna.
Toinen keskeinen teema on arvatenkin nuorten hyvinvointi, josta huolta on kannettu sekä koulupudokkaiden määrän että luvattomien poissaolojen kasvun takia. "Nuorten kaupunki" valittiin myös yhdeksi uuden kaupunkistrategian kärjeksi ja sen tavoitteena on tehdä vaikuttavia toimenpiteitä ja kokeiluja nuorten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin vahvistamiseksi.
Budjetin yhteydessä kyse on nimen omaan resursseista, joiden supistaminen näkyy esimerkiksi nuorisopalveluissa.
Talousarvion valmistelu jatkuu tällä viikolla kaupunginhallituksen seminaarissa, jonka jälkeen hallitus julkaisee oman talousarvioesityksensä. Kaupunginvaltuusto päättää budjetista 23.11. kokouksessaan.
Tämän maanantain kokouksessa päätetään myös veroprosenteista, joissa pohjaesityksenä on pitää prosentit ennallaan.
Valtuuston kokous alkaa kello 18.