Sampo parantaa näkymiään, vakuutustekninen tulos vahvistui

Kasvu jatkui vahvana ja laaja-alaisena, sanoo Sammon konsernijohtaja Morten Thorsrud.

Vakuutuskonserni Sammon tulos ennen veroja oli heinä-syyskuussa 323 miljoonaa euroa. Tulos heikkeni selvästi vertailukaudesta, mutta vertailukautta voi pitää poikkeuksellisena. Tuolloin tulos ennen veroja oli 866 miljoonaa euroa korkeiden sijoitustuottojen ansiosta.

– Kasvu jatkui vahvana ja laaja-alaisena vuoden kolmannella neljänneksellä, ja sitä tuki kolmen suurimman segmenttimme vahvistunut vire, sanoo Sammon konsernijohtaja Morten Thorsrud.

Vakuutustoiminnan kannattavuutta kuvaava underwriting-tulos koheni 11 prosentilla 435 miljoonaan maksutulon kasvun sekä vahvan 82,6 prosentin yhdistetyn kulusuhteen ansiosta.

Yhdistetty kulusuhde tarkoittaa sitä, paljonko yhtiöllä menee korvauksiin asiakkaille ja muihin kuluihin.

Pian uusia tavoitteita

Sampo parantaa näkymiään kuluvalle vuodelle, sillä vahinkoympäristö on ollut syyskuuhun saakka suotuisa sekä vakavien säävahinkojen että suurvahinkojen osalta. Nyt Sampo odottaa saavuttavansa 9,75–9,85 miljardin euron vakuutusmaksutuotot, kun aiempi odotus oli 9,70–9,85 miljardia euroa.

Yhtiö odottaa 1 600–1 650 miljoonan euron underwriting-tulosta, kun aiempi haarukka oli 1 550–1 625 euroa.

Sampo pitää marraskuun 17. päivä sijoittajapäivän, jossa se kertoo tavoitteensa tulevalle strategiakaudelleen.